Ruokaillat

Herkullinen puolalaisen ruuan ilta järjestetään kerran vuodessa


PUOLALAISEN RUUANVALMISTUKSEN JA NAUTISKELUN ILTA

Yhdistyksemme järjestää kerran vuodessa yleensä Peltolan koululla puolalaisen ruuan illan. Ruuanlaittoon vihkiytyneen jäsenemme valitsevat menun etukäteen ja valmistelevat työryhmille ohjeet, miten kukin ruokalaji valmistetaan. Sen jälkeen hankitaan raaka-aineet ja juomat, joista aiheutuvien kustannusten kattamiseksi osallistujilta peritään omakustannushintainen osallistumismaksu. Se on samalla ilmoittautuminen. Kokoonnumme koulun keittiöön, laitamme yhdessä ruokaa ja tohina on melkoinen. Kysymyksiä sinkoilee sinne tänne ja kaikilla on jotain tekemistä. Puheensorinan katkaisee välillä kovaääninen tiedotus, että nyt voidaan nauttia puolalaista olutta janojuomana tai kaikille kerrotaan jotain muuta ruokiin ja juomiin liittyvää tietoutta ja ohjeistusta. Vihdoin kaikki on valmista, pöytä hienosti katettuna, ruuat ja juomat odottamassa ja eikun nauttimaan itse tehdyistä antimista - alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Kaikkea on runsaasti: ruoka puolalaiseen tapaan ei ole loppunut koskaan kesken. Ruokailun jälkeen siivoamme paikat, pesemme astiat (pois lukien astianpesukoneessa pestävät astiat ja ruokailuvälineet) ja laitamme keittön kuntoon. 

Ruokailtaperinne on jatkunut jo X vuotta ja aina se on yhtä suosittu. Kannattaa tulla mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Ruokaillan sivutuotteena syntyy kokeiltujen reseptien valikoima, lue lisää ... katso alisivut.
Alisivut (2): Kestitykset Reseptejä